keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Kuusi

Kuusi viikkoa on tätä vähentämistä takana. Ei helppoa, jos ei ylitsepääsemätöntäkään.


En ole tavoitellut täyttä limsalinjaa vaan suurta vähennystä nauttimassani kuukausittaisessa alkoholimäärässä ja sen olen onnistunut toteuttamaan. Tänään on todennäköisimmin sellainen ilta että juon hieman viiniä ruuan kanssa mutta silti tässäkin kuussa on tarkoitus pudottaa kuukauden kokonaisholimäärä noin kymmenenteen osaan aiemmasta. Tammikuussa pudotus oli paljon suurempikin, tipattoman tammikuun tavoittelun merkeissä.


Mitä seurauksia tällä asialla on sitten tähän mennessä ollut?

Hämmästyksekseni verikokeisiini ei tällä kertaa kuulunutkaan maksa-arvojen mittaus, joten vaikutus niihin ei ole tiedossa. Paino ei ole muuttunut juuri mihinkään, pari kiloa oli tänä aamuna vähemmän kuin joulun jälkeen mutta sen voi laskea joulumässäilyjen piikkiin. Vyötärön ympärys on kutistunut 4-5 senttiä, mikä on ollut positiivinen yllätys.


Positiivisin asia on ollut se että iltaisin on enemmän aikaa ja tarmoa tehdä erilaisia asioita, joskus jopa vähän liikkuakin. Samoin aamuisin olen ollut paljon pirteämpi töissä ja työpäivän jaksaminen on parantunut. Töissä minulla on ollut normaalia enemmän paineita ja se näkyy stressinä ja aikaisina heräämisinä mutta ehkä olen kuitenkin jaksanut tehdä ylitöitä normaalia paremmin.


Tammikuun aikana vaivannut ärtyneisyys on vähentynyt. Vieläkin reagoin joskus aika kipakasti mutta perusärtyneisyyttä en enää tunnista. Oma vaikutuksensa asiaan on tuolla mahtavan kirkkaalla kevättalven auringolla joka ainakin minua piristää kummasti.


Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, kuin se kuuluisa mummo lumessa

1 kommentti:

  1. Mummo se täälläkin lumessa eteenpäin menee. Hitaasti mutta hitaasti. Tämä viikko on itselläni ollut varsinainen lankeemusten tie. Viikonloppuna mässäilin täytekakuilla ja muilla herkuilla kyläpaikassa, maanantaina join konjakkia enemmän kuin lääkäri määräsi ja tänään taidan tehdä saman. Mistä syystä? kysyy hän. Ja vaikka ei kysyisikään, niin vastaan, että ihan vaan siksi kun mieleni tekee. Painon pudotus on kiloa viiva 700 grammaa vaille tavoitettani. Olo on muutenkin hyvä, mitä nyt väsyttää ja laiskottaa jatkuvasti, mutta ehkei tavanomaista enemmän. Liikuntaa on tullut harrastettua ja seuraelämääkin. Joten kaikki hyvin. Nyt vaan kyllästyttää *hyvä elämä*, jota en taida osata elää ja pidän siitä viikon tauon jonka jälkeen palaan yhteen juomiskertaan viikossa, jossa haluan pysyä jatkossakin.

    Hyvää jatkoa sekä sinulle että minulle valitsemillamme teillä. *hymy*

    N57vee

    VastaaPoista