keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Kuusi

Kuusi viikkoa on tätä vähentämistä takana. Ei helppoa, jos ei ylitsepääsemätöntäkään.


En ole tavoitellut täyttä limsalinjaa vaan suurta vähennystä nauttimassani kuukausittaisessa alkoholimäärässä ja sen olen onnistunut toteuttamaan. Tänään on todennäköisimmin sellainen ilta että juon hieman viiniä ruuan kanssa mutta silti tässäkin kuussa on tarkoitus pudottaa kuukauden kokonaisholimäärä noin kymmenenteen osaan aiemmasta. Tammikuussa pudotus oli paljon suurempikin, tipattoman tammikuun tavoittelun merkeissä.


Mitä seurauksia tällä asialla on sitten tähän mennessä ollut?

Hämmästyksekseni verikokeisiini ei tällä kertaa kuulunutkaan maksa-arvojen mittaus, joten vaikutus niihin ei ole tiedossa. Paino ei ole muuttunut juuri mihinkään, pari kiloa oli tänä aamuna vähemmän kuin joulun jälkeen mutta sen voi laskea joulumässäilyjen piikkiin. Vyötärön ympärys on kutistunut 4-5 senttiä, mikä on ollut positiivinen yllätys.


Positiivisin asia on ollut se että iltaisin on enemmän aikaa ja tarmoa tehdä erilaisia asioita, joskus jopa vähän liikkuakin. Samoin aamuisin olen ollut paljon pirteämpi töissä ja työpäivän jaksaminen on parantunut. Töissä minulla on ollut normaalia enemmän paineita ja se näkyy stressinä ja aikaisina heräämisinä mutta ehkä olen kuitenkin jaksanut tehdä ylitöitä normaalia paremmin.


Tammikuun aikana vaivannut ärtyneisyys on vähentynyt. Vieläkin reagoin joskus aika kipakasti mutta perusärtyneisyyttä en enää tunnista. Oma vaikutuksensa asiaan on tuolla mahtavan kirkkaalla kevättalven auringolla joka ainakin minua piristää kummasti.


Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, kuin se kuuluisa mummo lumessa

perjantai 5. helmikuuta 2010

Kuudes viikko vauhdissa


Taitaa olla reilu viisi viikkoa siitä kun tämän muutoksen aloitin. Tämä viikko on ollut semmoista vaakalentoa ettei paljoa ole kaljapulloa kerennyt edes ajattelemaan. Jostain syystä töitä on ollut kovasti ja joka päivä on tullut istuttua toimistolla vielä iltakuudelta - ilman korvausta tietenkin, mutta se on toinen asia. Yhden päivän olin taas 'tien päällä'.

Kotiin tultua olen ollut niin puhki etten ole paljoa kissaa jaksanut sanoa. Kymppiuutisten jälkeen ei ole paljoa tarvinnut unta hakea. Yhtenä iltana sentään jaksoin kuntosalille punttien pariin. Pitäisi kyllä ehtiä useammin, siinä pääsee purkamaan paineitaan rautaan eikä tule sitten rähjättyä muille. Pysyy kroppakin paremmnin kunnossa kun välillä vähän hikoilee.

Pitäisi mennä lähiaikoina verikokeisiin joskus kun kerkeäisi. Lääkärit haluavat seurata noin vuoden välein noita veren perusarvoja ja siinä mukana otetaan maksa-arvotkin. Vähän jännittää onko tällä limpparilinjalla ollut mitään vaikutusta niihin, toivottavasti ovat paremmat kuin vuosi sitten niin motivoisi jatkamaan. Muistelen lukeneeni jostain että vasta parin kuukauden alkoholipaasto alkaa näkyä mittareissa. Paino mulla ei ole pudonnut yhtään joten kolesterolit ja muut tuskin ovat ainakaan parantuneet. Se parannus vaatisi että jaksaisi/kerkeäisi liikkua kunnolla ainakin 3krt viikossa.