lauantai 30. tammikuuta 2010

Ärripurri


Joskus aikanaan pidin itseäni hyvinkin leppoisana ja rauhallisena ihmisenä. En paljoa hermostunut suotta enkä varsinkaan suuttunut juuri koskaan. Nyt, etenkin viime kuukausina, olen ollut jatkuvasti äreä ja huomaan hermostuvani aivan pienistäkin jutuista.

Hermostumisen perisyytä ei tarvitse kaukaa hakea. Jo usean vuoden ajan tuntuu elämä olevan liian huonosti omassa hallussa. Kiire vaivaa ja kaikenlaisia huolia tulee toinen toisen perästä. Milloin vierailee kuolema perhepiirissä, milloin työpaikalla tulee eteen irtisanomisaalto. Jos muuten menee hyvin niin sitten oma terveys alkaa reistailla tai puoliso ilmoittaa lähtevänsä parisuhteesta pois. Kaikki tämä tietysti vie aikansa ja kun näitä tulee toinen toisensa jälkeen niin ei ihme jos sietokyky alkaa laskea.

Tässähän ne perussyyt lisääntyneelle alkoholinkäytöllekin tuli samalla listattua. Yksinäisyys tähän vielä päälle, niin siinähän ne on kaikki. En tiedä varmasti onko tuo ärtyneisyys lisääntynyt viimeisen kuukauden aikana, mutta hieman luulen niin. Pää tai mieli taistelee vielä alkoholin tuoman rentoudentunteen kaipuussa ja silloin pienikin asia saattaa saada miehen vihastumaan. Onneksi en nyt ole mitenkään kauhean äkkipikainen tai kiivasluonteinen, mutta pahan sanan saatan murjaista tai loukata toista ihmistä suutuspäissäni.

Tänään puolilta päivin huomasin taas kaipaavani kunnon känniä. Tuo tunne tulee varsin yllättäen ja jos sen voittaa niin nopeasti se myös katoaa. Kumma kun toisaalta tekisi mieli ottaa alkoholia, toisaalta taas ei oikeastaan ollankaan. Olen ymmärtänyt ettei juominen itse asiassa ole hauskaa, se on vain oman huonon olon pakenemista. Juomista seuraava aamu ei myöskään ole mitenkään mukavaa, sillä en ole sellainen ihminen joka nauttisi jouten olosta yhtään. Onneksi minulla harvoin oli kunnon krapulaakaan - en ehkä juonut aivan niin paljon kerralla.

Näinköhän minusta tulee koskaan täysin vesiselvää raivoraitista. Se ei ehkä ole tarpeenkaan mutta sanotaan että täysi stoppi pitää paremmin kuin sellainen kohtuukäytön linjaus. Kohtuukäyttäjät kuulemma repsahtavat helposti takaisin liikakäytön puolelle ajan mittaan.

2 kommenttia:

  1. Enpä tiedä, miten paljon olet lukenut kirjallisuudesta tai netistä alkoholin suurkulutuksesta. Itse kiinnostuin asiasta parisen vuotta sitten, kun totesin olevani kaltevalla tiellä. Näine nyt hankittuine omine maallikontietoineni tuntuvat kokemuksesi tavallisilta tai yleisiltä. Lauseesi: "tekisi toisaalta mieli ottaa alkoholia, toisaalta ei" kuvaa hyvin esim. omia tuntemuksiani. Ei kännissä olo erityisen kivaa ole, mutta onpahan hetkellinen pako todellisuudesta. Tila, jossa vanhan sanonnan mukaan velat muuttuvat saataviksi.

    Oma teoriani koskien itseäni (muistahan en tiedä) on se, että tukahdutan ärtymyksen- ja vihantunteeni viinalla. Tunnen myös, että moisia tunteita en voi purkaa muihinkaan, en edes tai varsinkaan niiden aiheuttajiin, koska en halua loukata toisia. Olen auttamaton totuudenpuhuja, tai ainakin oman totuuteni. Kukaanhan ei sellaisista pidä. En minäkään. Koska joudun nielemään paljon pahoja sanoja tunnen pystyväni hukuttamaan ne viinaan sen antaman armeliaan unohduksen myötä. Vedän tästä vielä pidemmälle menevän teorian: rankaisen itseäni tunteista.

    Kohtuukäytöstä sen verran on kokemusta, että kyllä se itselläni överiksi menee pikkuhiljaa taas. Kysymys on valinnastani: pitkä vai leveä loppuelämä. Haluamatta antaa kuvaa, että olisin masentunut koska mielestäni olen vain realisti, en mitään "suurta" loppuelämältäni odota. Been there, done that. En halua tehdä suurta ongelmaa itselleni tästäkään asiasta vaan pitää itseni kutakuinkin kuosissa aiheuttamatta suurta haittaa itselleni tahi läheisilleni.

    Suurkulutuksen tiedostaminen on ensimmäinen askel takaisin ja asialle jotain tekeminen esim. tipattomien kausien muodossa on tervettä itsesuojelua. Edes näissä kahdessa olen hyvä :D

    N57vee

    VastaaPoista
  2. Varmaan arvasit mielessäsi oikein - en ole paljoakaan lukenut alkoholin käytöstä tai alkoholismista. Joitain satunnaisia lehtiartikkeleita lukuunottamatta ihan omalla kokemuksella ja luuloilla tässä mennään.

    Sikäli siis edustan lulakseni varsin tyypillistä suomalaisen viisikymmpisen miessukupolven stereotypiaa: Uskotaan itseen ja omiin ajatuksiin eikä paljoa lueta tietoa muualta, ellei sitten ole kysymys autoista tai muista teknisistä vempaimista, joista taas luetaan kaikki mahdollinen.

    Oikeastaan yritän tässä samalla murtaa toista perimiehistä ominaisuutta - tunteiden tunnistamattomuutta ja huonoa käsittelytaitoa. Yritän hiukan kaivella itsestäni tunteita, niiden syitä ja seurauksia. Juomisen vähentämisen lisäksi myös tämä on asia jota en ole aiemmin kovinkaan paljon edes huomannut.

    Selkeästi viidenkympin kriisi päällä - huomaan itsekin ;-)

    VastaaPoista